KaakkoisSprint 2006

Kova pakkanen (n.-20 astetta) ja auringonpaistetta. Noin 90 kilpailijaa joista ennakkoon kiinnostavimmat Hallia, Tenho ja nuorissa ajava Tiippana.

Ennalta tutun radan olisi luullut helpottavan kuvauspaikkojen valinnassa, mutta toisin kävi. Tuttu risteys oli ihan kelvollinen paikka, mutta siirryin nopeasti toiseen paikkaan, koska risteykseen hyytyi yksi kilpailija josta johtuen toiset joutuivat hidastamaan. Kisa keskeytettiin melko nopeasti ja hyytynyt auto hinattiin pois. Jäin kuitenkin uuteen paikkaan seisoskelemaan ison kiven päälle. Nopeasti kuitenkin selvisi, että kuvaaminen siitä paikasta ei onnistu. Aurinko paistoi matalalta puiden välistä luoden välillä varjoja ja välillä polttaen kuvat puhki. Lisäksi ongelmia oli väärin arvioidun matkan suhteen, en saanut tehtyä riittävän tiukkoja rajauksia.

Toiselle kierrokselle vaihdoin kokonaan paikkaa noin kilometrin päähän. Siellä hyvää paikkaa ei tuntunut löytyvän millään vaikka kävelin peltoja pitkin miltei takaisin ensimmäisen kierroksen paikalle. Ainoassa hyvässä paikassa oli niin paljon katsojia, että kuvaamaan ei mahtunut. Lisäksi paikassa oli paljon pieniä puita ja pensaita.

Jostain syystä tuli tehtyä "perus-virhe" ja kuvattua suurin osa kuvista kirkkaassa keskipäivän auringon valossa. Tämä yhdistettynä lumiseen maastoon teki kuviin oudot sävyt joiden korjailu ei oikein innostanut muutenkin huonoissa kuvissa.

Välineet toimivat kohtuu hyvin vaikka pakkasta olikin reilusti. Akkujen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Ainut ongelma oli objektiivin jumitteleva zoom-rengas.

Katso albumin kuvat esityksenä klikkaamalla tähän

  • Kimmo Väisänen, Honda Integra, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Kimmo Väisänen, Honda Integra, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Harri Toiviainen, Ford Puma Kit Car, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Markku Alppirinne, Toyota Starlet, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Matti J. Tarvainen, Skoda Favorit, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jukka Tenho, Toyota MR2, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Marko Leinonen, Toyota Starlet, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Juha Paavilainen, Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jyrki Lehtinen, Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Timo Tasala, BMW, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jani Varis, VW Golf, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jari Ansas, VW 1500 S, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Harri Valtonen, BMW M3, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Matti Ilves, Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jouni Leppälahti, Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Tommi Harju, Opel Ascona, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Tommi Harju, Opel Ascona, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jari Saukkonen, Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Pekka Ruuth, Volvo 240, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Tomi Hallia, Mitsubishi Lancer, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jari Liikkanen, Toyota Corolla, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Hannu Mäki-Ikola, Mitsubishi Lancer, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Minna Puonti, Opel Kadett, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Sari Lääti, Opel Ascona, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Charlotta Björnberg, Toyota Starlet, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Esa Kauhanen, Sunbeam, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Janne Perälä, Toyota Starlet, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Toni Herrala, Renault R8 Gordini, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Pasi Korhonen, VW 1302 S, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Harri Mäkelä, Audi Coupe S2, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Jussi Tiippana, Toyota Corolla GT, KaakkoisSprint 2006 1. kierros
  • Kari Korhonen, VW 1302, KaakkoisSprint 2006 2. kierros
  • Jari Saukkonen, Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 2. kierros
  • Tommi Harju, Opel Ascona, KaakkoisSprint 2006 2. kierros
  • Jouni Leppälahti, Ford Escort, KaakkoisSprint 2006 2. kierros
  • Harri Mäkelä, Audi Coupe S2, KaakkoisSprint 2006 2. kierros
  • Pasi Korhonen, VW 1302 S, KaakkoisSprint 2006 2. kierros
  • Jani Väisänen, Opel Kadett, KaakkoisSprint 2006 2. kierros
  • Marko Paronen, Toyota Starlet, KaakkoisSprint 2006 2. kierros