SM Ralli Laukaassa. Matkaa kertyi n.220km yhteen suuntaan, joten jo ennakkoon oli tiedossa, että tulee rankka reissu. Yhteensä päivän aikana tuli oltua reissussa 17,5h. Päivän anti oli kipeä polvi, märät ja kylmät jalat ja n.350 kuvaa.
Kilpailijoita oli ihan mukava määrä, tosin kilpailun loppupuolella joukko oli harventunut melkoisesti. Ennakkosuosikit pitivät hyvin paikkansa. Jari-Matti Latvala, Juha Salo ja Mikko Kauppinen olivat niiden luokkien voittajat, joihin oma mielenkiintoni kohdistuu.
Nopeimpien meno oli nautittavaa katseltavaa, mutta aika monen ajamisesta puuttui se näyttävyys mitä ainakin kameran etsimen läpi katsottaessa toivoisi. Osaksi syynä saattoi olla kovasti urille kulunut tie.
Kuvaamaan ehdin kahdelle ek:lle, ensimmäiselle ja viidennelle. Ensimmäisellä tuli kokeiltua kahta eri kuvauspaikkaa, mutta jälkimmäisellä vain yhtä. Syy tähän se, että viidennen ek:n loppupäässä ei ollut kovin helppo liikkua kilpailun aikana. Penkat oli niin korkeat, että niiden päälle kiipeäminen ei olisi tapahtunut hetkessä eikä ollut mitään vaihtoehtoista reittiä liikkumiseen, kuten ensimmäisen ek:n järven jää.
Alussa kuvaamista häiritsi kova lumisade josta johtuen tarkennus oli monessa kuvassa jäänyt eteen. Lumisade kyllä auttoi siinä, että kuvissa näkyy kivasti pöllyävä lumi. Aurinko ei paistanut missään vaiheessa päivää, josta johtuen kuvat ovat sävyiltään hieman ankeat. Ja viimeisissä kuvissa joutui nostamaan herkkyyden arvoon ISO 640 päivän hämärtyessä. Taas olisi tarvittu sitä salamaa. Lisäksi harmia aiheutti kuviin jääneet aurauskepit ja risut.
Katso albumin kuvat esityksenä klikkaamalla tähän