SR-Pikahuolto Rallisprint 2006

Kesäisen lämmin päivä Vantaan Vauhtikeskuksessa. Kilpailussa osallistujia noin 130. Kovimpana ennakkosuosikkina tietenkin Tomi Hallia, mutta paikalla oli myös paljon muita mielenkiintoisia kuskeja ja autoja.

Rata oli muodostettu osittain tynnereiden ja renkaiden avulla. Mielestäni tämä ei ole niin mukavaa katsottavaa, kuin oikealla tiellä ajaminen. Muuten rata-alue oli varmasti katsojien mieleen. Yhdeltä katselupaikalta näki ison osan radasta.

Edellisen kerran olin rallia kuvaamassa Itärallissa Joensuussa. Vaikka aikaa tuosta ei kuitenkaan ihan niin pitkään ole vierähtänyt, niin ensimmäinen kierros meni tällä kertaa harjoitellessa. Kuvauspaikka oli huono. Liian kaukana ja yläviistoon tylsän näköisessä paikassa. Toisella kierroksella paikka oli huomattavasti parempi mahdollistaen liikkumisen ja vaihtelevat kuvakulmat. Siitä sainkin omasta mielestäni tämän reissun parhaat kuvat.

Suora auringonvalo oli liian voimakas. Kiiltävistä autoista jokin kohta paloi aina puhki, eivätkä sävyt ole muutenkaan mieleiset kaikissa kuvissa. Lisäksi hölmöilin kameran asetuksien kanssa, josta johtuen osaan kuvista tuli "yliterävöitystä".

Katso albumin kuvat esityksenä klikkaamalla tähän

  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006
  • SR-Pikahuolto Rallisprint 2006