OK Auto-ralli 2006

Pitkästä aikaa kovatasoinen rallikilpailu kohtuullisen matkan päässä kotoa. Kesä oli kuumimmillaan, joten odotettavissa oli hikinen ja pölyinen päivä. Kilpailussa oli mukana pari mielenkiintoista vierailevaa tähteä. Toni Gardemaister oli mukana f-ryhmän BMW:llä mittaamassa sarjalaisten vauhdin nuottikisoissa. Lisäksi Kosti Katajamäki oli ilmoittaunut kilpaan WRC Focuksella.

Katajamäki oli kilpailun nopein aina viimeiselle erikoiskokeelle asti, jolloin Fordin matkanteko kuitenkin loppui tekniseen vikaan. Sebastian Lindholm voitti kilpailun ja toisena maaliin kaasutteli Jari-Matti Latvala, mutta hänet hylättiin koska autoa oli työnnetty sääntöjen vastaisesti. Seuraavana tulikin jo N-ryhmän kärki Juha Salo, jota peesasivat Hänninen ja Ketomaa, joka antoi tasoitusta rengasrikon muodossa. F-ryhmässä odotettu kamppailu normaalin ryhmän kärjen ja Gardemaisterin välillä jäi odotettua laimeammaksi, koska Gardemaister meni menojaan jo kilpailun alkumetreillä.

Ensimmäinen kuvauspaikka löytyi ensimmäisen erikoiskokeen puolesta välistä. Paikka oli hyvä, valo tuli oikeasta suunnasta ja kohdetta pystyi seuraamaan riittävän pitkän matkaa. Jokaisesta kuvatusta autosta tuli pari onnistunutta kuvaa. 19 kilpailijan jälkeen kuitenkin kilpailuun tuli tauko saaton takia, jolloin lähdettiin takaisin autolle ja kohti seuraavaa paikkaa. Jo etukäteen oli suunniteltua kuvata tässä paikassa vain joitakin ensimmäisiä kilpailijoita.

Toinen kuvauspaikka oli EK5:n lähdöstä noin kahden kilometrin kohdalla nopea nypyn ylitys. Paikka oli vauhdikas ja muutama kuljettaja näytti huimia suorituksia, mutta kuvaaminen oli vaikeaa. Aurinko paistoi puiden välistä tehden valosta kovin epätasaisen. Valoa toki pystyi hieman tasoittamaan salamalla, mutta siitä loppui teho pahasti kesken. Lisäksi autot tulivat nypyn takaa niin nopeasti, että ei oikein voi puhua edes vaikeasta sommittelusta vaan oli vaikea ylipäänsä saada kokonaista autoa kuvaan edes kohtuullisen tiukalla rajauksella. Tästä johtuen paikasta ei tullut onnistuneita kuvia läheskään jokaisesta kilpailijasta.

Katso albumin kuvat esityksenä klikkaamalla tähän

  • 000 -auto, Ford Escort, OK Auto-ralli 2006
  • Jari-Matti Latvala, Toyota Corolla WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Jari-Matti Latvala, Toyota Corolla WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Sebastian Lindholm, Peugeot 206 WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Sebastian Lindholm, Peugeot 206 WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Jarmo Mikkonen, Ford Focus WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Jarmo Mikkonen, Ford Focus WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Kosti Katajamäki, Ford Focus WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Juha Salo, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Jari Ketomaa, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Juho Hänninen, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Juho Hänninen, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Jukka Ketomäki, Subaru Impreza, OK Auto-ralli 2006
  • Anton Alén, Subaru Impreza, OK Auto-ralli 2006
  • Anton Alén, Subaru Impreza, OK Auto-ralli 2006
  • Aki Teiskonen, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Jukka Hiltunen, Ford Focus WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Teemu Laatunen, Subaru Impreza, OK Auto-ralli 2006
  • Marko Kakko, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Kris Meeke, Citroen C2, OK Auto-ralli 2006
  • Kris Meeke, OK Auto-ralli 2006 huolto
  • VIP -auto, Toyota Celica, OK Auto-ralli 2006
  • Sebastian Lindholm, Peugeot 206 WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Kosti Katajamäki, Ford Focus WRC, OK Auto-ralli 2006
  • Juha Salo, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Juho Hänninen, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Jukka Ketomäki, Subaru Impreza, OK Auto-ralli 2006
  • Anton Alén, Subaru Impreza, OK Auto-ralli 2006
  • Aki Teiskonen, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Teemu Laatunen, Subaru Impreza, OK Auto-ralli 2006
  • Jouni Ampuja, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Arto Juolahti, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Jarno Kangas, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Joonas Lindroos, Ford Fiesta, OK Auto-ralli 2006
  • Matti Rantanen, Honda Civic, OK Auto-ralli 2006
  • Antti Rintamäki, Honda Civic, OK Auto-ralli 2006
  • Joonas Kolehmainen, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Radik Shayimiev, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006
  • Risto Lokka, Honda Civic, OK Auto-ralli 2006
  • Jarkko Mustonen, BMW M3, OK Auto-ralli 2006
  • Mikko Kauppinen, Toyota Starlet, OK Auto-ralli 2006
  • Toni Gardemeister, BMW M3, OK Auto-ralli 2006
  • Tero Kippilä, Opel Astra, OK Auto-ralli 2006
  • Anssi Mustonen, Mitsubishi Lancer, OK Auto-ralli 2006